Loftet
NÄYTTELYT
PISTEET, LINJAT.... MUODOT 19.8.-18.9.2010
MALGORZATA JASKIEWICZ on kotoisin Puolasta, pieneltä paikkakunnalta nimeltään Punsk. Hän on kasvanut 2 kielisessä perheessä(liettua ja puola), ja jo lapsena hän oli kiinnostunut taiteesta, maalaamisesta ja piirtämisestä.
Vuonna 2004 hän valmistui Lodzin Taide Akatemiasta tekstiilipuolelta (Puola).
20052007 hän opiskeli suomea ja ruotsia Efössä, Evangeliska Folkhögskolan i Österbotten, Vaasassa, missä hän järjesti myös ensimmäiset taidenäyttelynisä. V.2008 hän sai ammattitutkinnon tekstiilialalta SEDU aikuiskoulutuksesta, Ilmajoki.
Hänellä on monia harrastuksia, tärkein niistä on taide. Näyttelyssä on esillä tekstiilitaidetta
Oman taiteensa kautta hän haluaa antaa iloa ja vaikuttaa kulttuurin kehitykseen.
OH, SING AND CHEER 10.-28.8.2010
Kansallispukunukkenäyttely
Kansallispukunuket ovat syntyneet kahden virolaisen nukketaiteilijan, Lembe Maria Sihvren ja Margit Sondbergin toimesta tämän vuoden Tallinnan laulujuhlille. Nuket ovat ylistys laulujuhlille, käsityölle ja kansanperinteelle. Kansallispukunuket, joita on 43 erilaista, on puettu Viron maakuntien kansallispukuihin.
Näyttely järjestetään yhteistyössä Estonian Folk Art and Craft Unionin ja Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry:n kanssa.
Tervetuloa osallistumaan jurytettyyn ja kiertävään käsityön näyttelyyn!
Kraftfullt - suomenruotsalainen käsityökatselmus
Käsityöyhdistykset Nylands hantverk r.f., Åbolands Hantverk r.f., Ålands Slöjd & Konsthantverk r.f. ja Österbottens hantverk r.f. kutsuvat jäsenensä osallistumaan käsityökatselmukseen Kraftfullt.
Haluamme katselmuksella antaa suomenruotsalaisten alueiden käsityöstä yhteisen mutta kuitenkin monipuolisen kuvan. Samalla haluamme stimuloida tuotekehitystä ja yhteistyötä sekä koota alueidemme käsitöistä tallenteen näyttelyesitteen muodossa.
Katselmukseen valitut tuotteet muodostavat kiertävän näyttelyn joka näytetään osallistuvilla alueilla.
liitteenä löydät pdf-muodossa:
kutsun käsityökatselmukseen Kraftfullt
Ilmoittautuminen viim. 30.9.2010 ilmoittautumislomakkeen
katselmuksen arviointikriteerit
Tervetuloa osallistumaan sekä hyvää syksyn jatkoa toivottaen!
TULEVAT NÄYTTELYT
20.9-16.10.2010 tanskalaiset neuleniksit, mm Vivian Höxbro ja Hanne Falkenberg
18.10-13.11.2010 textile stories, Leena Nyqvist ja Anna-Maija Bäckman
15.11.-31.12.2010 joulunäyttely, Eija Koski
Loftet Käsityön talo Raastuvankatu 28, 65100 Vaasa, Finland puh (06)318 5300, fax (06) 318 5340 info@loftet.fi Aukioloajat ma-pe 10-17 la 10-14